Yhteystiedot

Hakapellon Tila
Henna Äijälä
Lampelantie 86
92430 Paavola

hakapelto@gmail.com
puh. 050 328 8056

Uutiset

31.10.2014 KARITSANLIHAA VARATTAVISSA! Lue lisää » 27.10.2014 Olemme muuttaneet Paavolaan! Lue lisää » 8.4.2013 Uudet kotisivut avattu! Lue lisää »
Lampaan hoito-ohje

Tämä lampaan hoito-ohje on tarkoitettu kesä- tai lemmikkilampaita harkitseville ensi käden tiedoksi.

Lampaan pito ja hoito

Lampaan päivittäisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluu ruokinta, juomaveden vaihto, sisäkaudella kuivikkeiden lisääminen, sekä silmämääräinen terveydentilan tarkistus.

Kahdesti vuodessa (ennen laidunkautta keväällä, ja laidunkauden loputtua syksyllä) lammas keritään ja sorkat hoidetaan. Kerintään käyvät kerintäkoneen sijaan myös tavalliset keittiösakset, ja sorkkien leikkaamiseen pienet puutarha-/oksasakset tai kalasakset, jonka molemmat leuat ovat teräksiset.

Keväisin ja syksyisin, laidunkauden alussa ja laidunkauden loputtua, tulee lampaillekin antaa sisäloishäätö. Lampaille käy apteekista saatava koirien matolääke Axilur, jota annetaan 1 x 250mg tabletti/lammas, ja toisin kuin koirilla lampaan loishäätö on yksipäiväinen, koirillehan matolääke annetaan kolmena peräkkäisenä päivänä. Jotta lampaan elimistö ei tottuisi aina samaan matolääkkeeseen, voi eläinlääkäriltä pyytää satunnaisesti reseptin myös muihin lampaille tarkoitettuihin matolääkkeisiin.

Lampaan ruokinta

Aikuisen lemmikkilampaan sisäajan ruokinnassa pääosaa näyttelee hyvälaatuinen, nuorena niitetty, lehtevä kuivaheinä (väh. 2 kg/päivä/lammas). Myös säilöheinä käy hyvin. Vastoin yleistä luuloa lampaasta "kaiken ylimääräisen, jätteen, ja muille kelpaamattoman ruoan syöjänä" lammas on kuitenkin ruokansa suhteen tarkka, ja kuivaheinän suhteen erityisen vaativa. Lammas ei syö kortista heinää ollenkaan, vaan poimii vain lehtevät osat ja jättää muun syömättä. Lampaan hoitajalla on vastuu huolehtia että lampaalla ei ole vain kortta tarjolla, vaan kaksi kiloa syötävää tavaraa, eli kortisempaa heinää on oltava tarjolla jopa 4 kg päivässä per lammas tai enemmän, jotta lammas löytää sieltä riittävästi syötäväksi kelpaavia osia.

Heinä voi olla myös vapaasti tarjolla, jolloin lammas syö sitä oman tarpeensa mukaan. Heinän ollessa vapaasti tarjolla, helpottuu myös lampaiden hoitajan työ, sillä säännösteltynä heinät tulee jakaa lampaille vähintään kaksi kertaa vuorokaudessa, aamuisin ja iltaisin.

Heinä tulee tarjota ruokintapöydältä, heinäverkosta tai heinähäkistä. Maahan laitettuna heinästä suurin osa tulee vain tallotuksi, ei syödyksi. Heinäverkkoja ja -häkkejä myydään valmiinakin (hyviä pyöröpaalihäkkejä sekä metallisia aitaelementtejä valmistaa esim. Retronik Ky., mutta näppärä askartelee heinähäkin muutamalle lampaalle esimerkiksi vanhasta pinnasängystä.

Lisäksi lammas tarvitsee kivennäistä (esim. Suomen Rehun Lammas Hertta Muro), n.kourallinen/päivä/lammas tai mieluiten vapaasti tarjolla jolloin lammas syö sitä oman tarpeensa mukaan.

Erittäin tarpeellinen on myös A-D-E -vitamiinilisä kuureittain talvikuukausina (esim. Suomen Rehun Xylitol A-D-E Vita (rae) tai Adesan (nestemäinen) ), kahden viikon kuureissa kahden viikon välein.

Lampaalla on oltava jatkuvasti tarjolla myös suolakivi sekä raikasta vettä.

Kasvava, nuori lammas tarvitsee lisäksi väkirehua, esimerkiksi kauraa ja rypsiä, samoin tiineelle tai imettävälle uuhelle tulee antaa myös väkirehulisää. Voimakkaimman väkirehulisän lammas tarvitsee ollessaan viimeisillään tiineenä tai imettäessään karitsoitaan.

Kauraan on muodostunut lampaalle tarvittava määrä E-vitamiinia vasta vuodenvaihteessa, joten sisäruokintakaudella kannattaa vuoden loppuun saakka antaa vielä seleeni-E -lisää, tätä löytyy mm. Suomen Rehulta juomaveteen sekoitettavana nestemäisenä liuoksena (Xylitol Seleeni-E). Seleenin ja E-vitamiinin puute voi aiheuttaa lihasrappeumaa, eli vitamiinienkin huolehtiminen lampaille on tärkeää, erityisesti karitsoille, nuorille kasvaville, sekä tiineille ja imettäville.

Erityisesti liharotulampaat (mm. texel ja oxford) ovat hyvin herkkiä kuparille. Siksi vitamiinien, kivennäisten ym. on oltava nimenomaan lampaille tarkoitettuja, ja tällöin ne ovat myös kuparittomia. Suomenlammas kestää lampaista kuparia parhaiten, niillä voi esiintyä jopa kuparinpuutetta niiden ollessa täysin kuparittomalla ruokavaliolla, joten satunnaisesti voi niillekin antaa esimerkiksi nautojen kivennäisvalmisteita, kunhan kuparipitoisuus niissäkin on kohtuullinen. Esimerkiksi seuraavassa laidunnusta käsittelevässä kappaleessa mainittu Viher Hertta -kivennäinen on nautakivennäinen ja sisältää kuparia. Sitä on kuitenkin turvallista, jopa hyväksikin antaa suomenlampaille tarvitun ajan, mutta liharotuisille se voi olla hengenvaarallista.

Yleisimmät lampaiden sairaudet ovat väärästä ruokinnasta johtuvia, joten lampaan oikeanlaiseen ruokintaan kannattaa todella perehtyä ja panostaa. Märehtijänä lammas on hyvin herkkä äkillisille ruokinnan muutoksille, eli ne on tehtävä pikkuhiljaa ja varovasti. Esimerkiksi jos lampaalle halutaan antaa kauraa tai leipää, on sitä annettava säännöllisesti tai ei ollenkaan.

Laidunnus

Kesälaidunkausi kestää yleensä kesäkuun alusta elokuun loppuun, tai niin kauan kuin ruokaa riittää ja säät sallivat. Kesällä lampaan ruokinta on helppoa ja halpaa; lammas ei tarvitse hyvän laitumen lisäksi kuin vettä, kivennäiset sekä suolakiven. Laidunhalvauksen ennaltaehkäisemiseksi kannattaa lammaskivennäisen vaihtaa Viher Hertta -kivennäiseen kaksi viikkoa ennen laitumelle laskemista ja jatkaa sitä vielä pari viikkoa laitumellekin.

Laidun voidaan aidata lammasverkolla, sähkölangoilla, tai molemmilla. "Hyvä laidun on paras aitaus", eli kun lampailla on riittävän suuri laidun jossa on tilaa lajityypilliselle käyttäytymiselle, eikä ruoka lopu sieltä kesken, sekä lajitovereiden seuraa, ne tuskin tulevat sieltä koskaan edes yrittämään karkuun.

Lammas tarvitsee laitumelle myös suojan epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan, eli tuulelta, sateelta ja paahtavalta auringolta.

Pienet, siirrettävät aitaukset joita näkee joskus käytettävän lampailla ruohonleikkuutarkoituksessa, eivät mielestäni ole asiallisia lampaiden "laitumiksi" jatkuvasti ja ainoana laitumena käytettynä. Lammas tarvitsee oikean laitumen, jossa se voi harjoittaa mm. lajityypillistä laumakäyttäytymistä. Muutaman neliön kokoinen siirrettävä häkki ei anna tähän mahdollisuutta. Satunnaisessa "ruohonleikkuukäytössä" se toki on kätevä ja vielä hyväksyttävä.

Lampaan pitäminen kytkettynä (muutoin kuin lyhytaikaisesti ruokinnan tai hoitotoimenpiteiden suorittamisen ajan) eli esimerkiksi liekassa pitäminen, on ehdottomasti kiellettyä jo eläinsuojelulainkin nojalla.

Lampaan pitopaikka ja kuivikkeet

Lampaan talviajan pitopaikan on oltava riittävän tilava (n. 1,5-3 m² / lammas) , kuiva ja vedoton. Kylmyyskään ei niin haittaa karaistunutta suomenlammasta, mutta kosteus ja veto ovat pahasta ja altistavat lampaan monenlaiselle vaivalle ja sairaudelle.

Kylmissä tiloissa kuivitusratkaisuna kestopehku on hyvä vaihtoehto. Kestopehku tuottaa "palamisen" seurauksena lämpöä lampaille. Kestopehku perustetaan niin, että pohjalle laitetaan purua tai kuiviketurvetta n. 15-20 cm, päälle runsaasti olkea, ja pitkin talvea karsinaa kuivitetaan oljella lisäämällä sitä niin että pehku pysyy päältä puhtaana ja kuivana. Karsina tyhjennetään pehkusta vasta kun lampaat on kesällä siirretty laitumelle (ei siis välissä, muutoin palaminen pysähtyy eikä pehku enää tuota lämpöä, pehkun osittainen tyhjennys myös lisää hetkellisesti mm. ammoniakkikaasujen pääsyä ilmaan, se on vaarallista ihmisille, ja jopa hengenvaarallista lampaille!). Lampolaa suunnitellessasi otathan esimerkiksi ruokinta-astioiden sijoittamisessa ja kiinnityksessä huomioon sen, että pehku voi nousta jopa 50 cm talven aikana! Parasta olisi jos ruoka-astioita voidaan nostaa pehkun kasvamisen mukaan.

Karitsointi

Tavallisin, ja luonnollisin aika astuttaa uuhet on syksy, silloin kiimat ovat voimakkaimmillaan. Uuhi kantaa noin viisi kuukautta (n. 145 vrk), eli syksyllä astutetut uuhet poikivat keväällä, ja karitsat kasvavat teuraskokoon kesälaidunkautena. Suomenlammas voi kuitenkin tiinehtyä mihin vuodenaikaan tahansa, ja tämä mahdollistaa karitsointien suunnittelun ja jaksottamisen oman tilan rutiineihin sopivaksi.

Uuhelle riittää astutus- ja tiineyden alkuajalle tavallinen ylläpitoruokinta. Vasta viimeisellä neljänneksellä väkirehumäärää aletaan pikkuhiljaa nostaa niin, että ruokinta on voimakkaimmillaan viimeisen viidenneksen ajan. Uuhi tarvitsee ainakin 600g (noin litran) verran kauraa per vuorokausi, sekä lisänä rypsiä tai muuta valkuaisrehua, melassia lisääntyvään energiantarpeeseen, ja tavallista suuremmat annokset kivennäis- ja vitamiinilisiä. Rehut suositellaan jaettavaksi vähintään kahtena annoksena, aamuin ja illoin. Karitsoiden synnyttyä väkirehumäärä suhteutetaan karitsoiden määrään; nyrkkisääntönä pidetään litra kauraa per syntynyt karitsa.

Karitsointiaikana uuhia tulee tarkkailla vähintään kahden tunnin välein yötä päivää. Selviä merkkejä aivan "nurkan takana" olevasta synnytyksestä ovat uuhen rauhaton tai tavallisuudesta poikkeava käytös, väkirehujen syömättä jättäminen, utareiden sekä ulkosynnyttimien turpoaminen ja punertaminen. Tällöin uuhta ei tule jättää hetkeksikään valvomatta, ja se tulee laittaa (tai ympärille rakentaa elementeistä) karitsointikarsinaan, kooltaan noin 1,5m x 1,5m, jossa uuhi saa synnyttää rauhassa, ja viettää karitsoidensa kanssa muutaman päivän. Nyrkkisääntönä vuorokausi per syntynyt karitsa. Karitsan synnyttyä voit auttaa emää (ja karitsaa) nostamalla vastasyntyneen karitsan emän eteen nuoltavaksi, avata mahdollisesti vielä ehjät kalvot ja puhdistaa hengitystiet limasta ja kuivata puhtain pyyhkein ja oljin karitsa emän apuna. Erityisesti kevättalven synnytykset kylmälampolassa palelluttavat pienet ja märät karitsat hyvin nopeasti ellei ole itse tarjoamassa apua. Lämpölamput ja/tai lämpöpuhaltimet ovat kylmälampolan synnytyksissä kirjaimellisesti elintärkeitä apuvälineitä. Myös hiustenkuivaaja on hyvä apuväline kylmien aikojen karitsoinneissa.

Tarjoa emälle raskaan ponnistelun jälkeen hunajalla vahvistettua lämmintä vettä, sekä ylimääräinen väkirehuannos.

Anna karitsoille 3 vrk:n ikäisenä nestemäinen E-vitamiini -seleeni -lisä neulattomalla ruiskulla suoraan suuhun. Sopiva määrä on n. 3 ml.

Karitsoille tulee olla heti syntymästä saakka pääsy karitsakammariin, eli omaan ruokapaikkaan jonne uuhet eivät pääse, ja jossa on kesälaidunkauteen/teurasikään saakka vapaasti tarjolla rehua, vettä, suolakivi, kivennäistä sekä heinää. Uuhen maito on karitsan pääasiallinen ja tärkein ruoka aina 6 viikon ikään saakka, jonka jälkeen karitsa voidaan halutessa vieroittaa. Uuhikaritsat voidaan kuitenkin antaa olla emiensä kanssa niitä erottamatta, mutta pässikaritsat on vieroitettava viimeistään 3 kuukauden ikäisenä, jolloin ne alkavat olla sukukypsiä ja voivat astua emänsä ja sisaruksensa.

Paperityöt ja muut lain velvoitteet

Laki määrää että lampaiden pitopaikan sekä lampaiden on oltava rekisterissä, sekä lampaiden molemmissa korvissa on oltava korvamerkit. Korvamerkitön lammas on lainsuojaton, sellaista ei tule ikinä ostaa eikä myydä eteenpäin! Mikäli korvamerkki tipahtaa, uusi on tilattava välittömästi samalla korvamerkin numerolla kuin mikä tipahtaneessa merkissä. Vasemman korvan merkkiä kutsutaan päämerkiksi, ja oikean korvan merkkiä apumerkiksi. Korvamerkeistä löydät lisätietoa mm. Eviran sivuilta.

Lampaan ostosta, myymisestä sekä kuolemasta tai katoamisesta on ilmoitettava aina lammasrekisteriin. Lammasrekisteriin saa internet-tunnukset sekä käyttöohjeet kunnan maaseutuviranomaiselta, tai muutokset voi ilmoittaa myös ilman tunnuksia puhelimitse. Tarvitset tällöin lampaan EU-tunnuksen sekä oman asiakas-tai tilatunnuksesi sekä pitopaikantunnuksen jotka olet saanut ilmoittautuessasi lampaidenpitäjäksi maaseutuviranomaiselle.

Puhelinnumero lammas-ja vuohirekisteriin: P. 02-0690990 (arkisin klo 8.15 - 16.00)

Mikäli karitsoitat uuhesi, myös karitsoiden syntymästä on tehtävä poikimisilmoitus lammasrekisteriin ja tilattava korvamerkit karitsoille joilla karitsat sitten rekisteröit ja ilmoitat lammasrekisteriin. Alle puolivuotiaalle teuraaksi menevälle karitsalle riittää vain vasemman korvan merkki, mutta myytävälle tai yli puolivuotiaalla lampaalla on oltava molemmat merkit.

Muistathan, että mikäli myyt lampaita eteenpäin, on ostajalla myös oltava asiakas- tai tilatunnus sekä pitopaikantunnus. Tarvitset ne myös itsellesi ilmoittaessasi lammas-ja vuohirekisteriin myynnistä. Samoin ostaja tarvitsee sinun tunnuksesi ilmoittaessaan ostosta.

Tässä oli lampaan yksinkertaistettu hoito-ohje lyhyesti. Jos jäi kysymyksiä, meihin saa aina ottaa yhteyttä, neuvomme mielellämme.